Kouluttajat

markus_majavaMarkus Majava on teatterialan moniottelija. Hänellä on kokemusta näyttelijäntyöstä, ohjauksesta, opettamisesta ja käsikirjoittamisesta ammattiteattereissa sekä suuryhtiöiden, yritysten ja erilaisten työyhteisöjen johdon ja henkilöstön kouluttamisesta erityisesti työyhteisön hyvinvoinnin, yksilöiden ja ryhmäkommunikaation alalla. Markus toimii parhaillaan Helsingin Evankelisessa opistossa tuntiopettajana usealla eri linjalla ja  HEO:n draaman ja esiintymisen linjan vastaavana opettajana sekä freelancerina. Kouluttajana hän on innostava, kuunteleva ja helposti lähestyttävä.

antti_sevantoAntti Sevanto on koulutukseltaan Teatteritaiteen maisteri. Hän on valmistunut Ohjaajantyön koulutusohjelmasta Rose Bruford Collegesta Lontoosta, jota edelsivät opinnot Tampereen yliopiston draamalinjalla vuosina 1994-96. Antti Sevanto on tunnettu sydämellisen hersyvistä kokoperheen teksteistään sekä teatterityöstään kirkon piirissä. Hän työskentelee parhaillaan musiikkiteatterikoulutuksen vastaavana opettaja Kansanlähetysopistossa Ryttylässä sekä ohjaaja-käsikirjoittajana Suomen Lähetysseuran Teatteri Kumben produktioissa. Vuosina 2002-04 hän toimi Doverin nuorisoteatterin taiteellisena johtajana Britanniassa.

karina_lujanKarina Lujan on tanssiohjaaja ja ilmaisutaidon kouluttaja. Tanssiohjaajakoulutuksen lisäksi hän  on opiskellut tanssi -ja teatteritaidetta Helsingin Ammattikorkeakoulussa, Teatterikorkeakoulun Tanssitaiteenlaitoksella ja alan ammattilaisten kursseilla. Karinalla on vuosien kokemus tanssinopettajana, taidetyöpajojen ohjaajana sekä ilmaisutaidon kouluttajana.  Hän on työskennellyt mm. Kotkan Opistossa päätoimisena tanssinopettajana, Kassandrassa koululaisten taidetyöpajojen ohjaajana ja työttömien nuorten teatteripajoissa ohjaajana. Ohjaajana Karina on innostava, iloinen ja mukaansatempaava.

anna_rimpinenAnna Rimpinen on koulutukseltaan teatteri-ilmaisun ohjaaja. Hän on valmistunut Helsingin ammattikorkeakoulusta vuonna 2005. Sen lisäksi hän on suorittanut Hahmometodin erikoistumisopinnot Stadiassa ja opiskellut Hollanissa Utrecht School of the Artsissa fyysistä näyttelijäntyötä. Anna on monipuolinen ja laaja-alainen teatterin ammattilainen. Hänen erityisosaamistaan on tarinateatteri. Anna on opettanut teatteritaidetta mm. Oulunkylän yhteiskoulussa ja Espoon esittävän taiteen koulussa. Lisäksi hän on vetänyt useita teatterialan kursseja. Ohjaajana ja opettajana Anna on innostava, selkeä ja ryhmän huomioiva.

markku_laitinenMarkku Laitinen on miimikko ja vuorovaikutuskouluttaja, joka on opiskellut Lontoossa yhdessä Euroopan johtavista miimikouluista The Desmond Jones School of Mime and Physical Theatre:ssa. Lisäksi Markku on opiskellut Teatterikorkeakoulun Täydennyskoulutuskeskuksessa. Markulla on pitkä kokemus miimin opetuksesta Suomessa ja ulkomailla. Ulkomailla Markku Laitinen on vieraillut eri oppilaitoksissa miimin opettajana, mm. Vilnan Yliopistossa Liettuassa sekä Pueblan Yliopistossa Meksikossa. Miimin lisäksi Markun koulutustarjontaan kuuluvat erilaiset ilmaisutaito-, esiintymis- ja vuorovaikutustaidot.

raija_laajanenRaija Laajanen on sosionomi-diakoni ja työnohjaaja (Suomen työnohjaajat ry:n jäsen), joka on työskennellyt yli 20 vuotta nuorten, lasten ja aikuisten parissa sosiaalialalla sekä kirkossa. Raijan erityisalaa on draamamenetelmien käyttö ja ryhmätyö. Hän on toiminnallisen ryhmätyön ohjaaja, joka on opiskellut myös kuvataiteita, keramiikkaa sekä soveltavaa draamaa (perus- ja jatkokurssit vv. 1997-2000, Stadia). Raija on ollut mukana tarinateatterissa siitä asti, kun se tuli Suomeen yli 15 vuotta sitten sekä toiminut ohjaajana ja näyttelijänä tarinateatteri Mielikuvassa. Hänen erityisajatuksenaan on se, että kunkin tarina tulee kuulluksi. Hän haluaa käyttää taidetta ja ilmaisua välineenä yrityksissä, sosiaali- ja terveysalalla sekä seurakunnissa työskenneltäessä.