Tanssi ja liike

Tanssileikkiä lapsille (Karina Lujan)

Tanssileikki työpajoissa käydään läpi tanssin eri osa-alueita ikäryhmälle sopivalla tavalla. Painotus luovassa ja lapsilähtöisessä liikkumisessa. Soveltuu osaksi lasten päiväkerhojen tai perheleirien ohjelmaa.

Grace And Gravity -tanssityöpajat (Karina Lujan)

GG-tanssityöpajoissa tanssitaan armon kannattelemana. Armo ja sen kokeminen on näiden nykytanssiin perustuvien työpajojen tavoite. Oma keho toimii armollisen Jumalan kohtaamisen paikkana. Työpaja nuorille ja aikuisille.

Omat tanssit- työpaja (Karina Lujan)

Nuorille suunnatussa työpajassa tehdään  erilaisia nykytanssin  harjoitteita ja etsitään ideoita ja välineitä oman tanssin tekemiseen. Ohjaajan avulla tehdään ryhmissä omat  tanssit. Tasot alkeista alkaen.

Break-dance työpaja (Tiina Suoheimo)

Sukella katutanssien kuningaslajin- Breikin -maailmaan. Työpaja nuorille breikin aloittelijoille tai sitä vähän harrastaneille. Hauskaa vaihtelua ja virkistystä nuorten toimintaan.

Xaris Dance –työpajat (Xaris Finland)

Xaris Finland on kristittyjen ammattitanssijoiden esiintyvä ryhmä, jonka jäsenet pitävät myös erilaisia tanssityöpajoja joko esitysten yhteydessä tai erikseen. Tanssityyleinä baletti, nykytanssi ja jazz/street. Tasot alkeista jatkoon.

Sanaton rukous –työpaja (Outi Teye/ Karina Lujan)

Tuntuuko joskus, että on niin paljon sanottavaa Jumalalle, mutta sanoja ei löydy tai ne eivät riitä kertomaan ilostasi tai kipuiluistasi. Työpajassa otetaan koko keho rukouksen välineeksi.  Tämä kurssi soveltuu kaiken tasoisille liikkujille ja voi olla uusi alku koko rukouselämälle.

Ylistystanssi-työpaja (eri ohjaajat)

Tanssimisen lisäksi tässä työpajassa käydään läpi ylistystanssin Raamatullisia lähtökohtia ja  erilaisia käytännön tapoja käyttää tanssia seurakunnan toiminassa.