Gospel Covertajat

artist_gospelcovertajat

Gospel Covertajat on jyväskyläläinen kolmihenkinen yhtye, joka soittaa tunnettujen suomalaisten gospelin tekijöiden kappaleita omalla tyylillään. Konserteissa kuultavat kappaleet on poimittu tasaisesti 60-, 70-, 80- ja 90-luvuilta ja musiikkityylit vaihtelevat esitettävien kappaleiden mukaan.

Yhtyeen sointi perustuu kolmiääniseen lauluun sekä akustiseen kitaransoittoon. Merkittävässä osassa ovat myös erilaiset huilut sekä efektoidut kitarat. Yhtye voi toteuttaa kappaletoiveita ja säestää yhteislauluja. Gospel Covertajien konserteissa vallitsee leppoisa ja välitön tunnelma. Gospel Covertajien kohderyhmänä ovat nuoret aikuiset ja aikuiset.

Gospel Covertajat ja Tulus-kuoro julkaisivat maaliskuussa 2011 yhteisen levyn 2o2n. Levyllä sekä konserteissa yhdistyvät kaksi laajan soitinmaailman omaavaa instrumenttia. Tuluksen tavaramerkkinä on ollut musiikillisten rajojen etsiminen ja kolkutteleminen. Gospel Covertajat jatkavat linjaansa muiden gospelintekijöiden tuotannon uudelleensovittajana ja esittäjänä. Akustinen kitarointi, kolmiääninen laulu, erilaiset huilut ja muut riemastuttavat lisämausteet tekevät levystä sekä konserteista musiikillisesti rikkaan ja monisärmäisen. Sovituksissa yhdistyvät niin perinteinen kuin kokeellinen kuorolaulu covertajien etno-folk-luomusoundeihin.

 

Pressikuvat

Pressikuvat

Tuotanto

Tiellä Jerusalemiin (2009)
Omituisten ihmisten seurassa (2007)
Voi sen sanoa toisinkin (2005)

Tilaukset ja lisätiedot

Johanna Vauto
p. 045 - 114 6919
johanna@ohjelmakristalli.com

Keikat

3.4.2012 Tikkakoski, Tikkakosken kirkko, Tiellä Jerusalemiin
25.5.2012 Jyväskylä, Jyväskylän jäähalli, koululaisten virsilaulutapahtuma, klo 12
26.5.2012 Jyväskylä, (yhdessä Tulus-kuoron kanssa), keskusseurakuntatalo, 22.00
2.9.2012 Loppi, kirkko, tasaustapahtuma, klo 18
9.9.2012 Virrat, kirkko, 19.00