Katajainen Kansa

Reggaebändi Katajaisen Kansan kolmas albumi julkaistaan vuoden 2012 aikana.

Bändin jäsenet Tommi Ahonen (laulu), Miika Pesso (laulu), Eero Uurtimo (basso), Lasse Haapala (kitara), Markus Savijoki (rummut), Aki Lahtinen (lyömäsoittimet), Janne Ainesmaa (koskettimet) ja Osmo-Matias Ojanen (haitari & accordina) ja Janne Saarinen (saxofoni) ovat panostaneet viimeisimpään levyynsä Veli Veljen puolesta todella paljon ja se kuuluu ja näkyy. Levy on Katajaisen Kansan keulahahmon Tommi Ahosen mukaan jopa yhtenäisempi ja hiotumpi paketti kuin 2009 julkaistu debyytti Osani olkoon, joka sai yleisöltä ja kriitikoilta erinomaisen vastaanoton.

”Olemme tarkentaneet bändin soundia tyylillisesti, vaikka pitäydymme edelleen selkeästi reggaessa. Halusimme tuoda uudelle levylle myös enemmän suomalaisia vaikutteita, minkä takia haitari on entistä isommassa roolissa”, Ahonen sanoo. Levyllä on myös mukana tango sekä valssi, joka on luultavasti ensimmäinen kyseiseen tahtilajiin tehty reggae-biisi.

Tällä levyllä Katajainen kansa on pukenut ylleen sota-asun. ”Levyn nimi, Veli veljen puolesta, summaa hyvin levyn teeman. Nimi kuvastaa mielestämme toisten puolesta uhrautuvaa rakkautta, josta kristinuskossa on kyse. Uudella levyllä käsitellään kristityn elämää taistelun näkökulmasta, mikä on näkyvissä niin musiikillisesti kuin kansia myöten”.

 

 

Pressikuvat

Pressikuvat

Tuotanto

Osani olkoon (CD 2009)

Tilaukset ja lisätiedot

Johanna Vauto
p. 045 - 114 6919
johanna@ohjelmakristalli.com

Keikat

18.3.2012 Lahti, Pieniä tarinoita -ilta, Lahden helluntaisrk, Kiveriönkatu 1, klo 18.00
23.3.2012 Ruokolahti, Jaakkiman opisto, Opistotie, klo 18.00
24.3.2012 Lappeenranta, riparikonsertti, Lappeen kirkko, klo 14.00
7.4.2012 Ryttylä, Quiet Action -tapahtuma, 19.00, pieni bändi
17.5.2012 Kauniainen, SRO:n kesästartti -tapahtuma, 20.00 iltagaala, pieni bändi
25.5.2012 Kuhmoinen, duo, seurakuntakoti, Kirkkotie 1, 18.00
3.6.2012 Kuusankoski, ulkoilmatapahtuma, iso bändi
16.6.2012 Pieksämäki, Good Mood Stock -tapahtuma, iso bändi
27.6.2012 Lohja, duo, Lindkullan nuorisotalo
29.6.2012 Turku, Evankeliumijuhlat, pieni bändi
30.6.2012 Hämeenlinna, Vapaakirkon kesäjuhlat
7.7.2012 Pieksämäki, Kansanlähetyspäivät, pieni bändi
18.7.2012 Pori, Kirkkopuistossa soi esittää: Volttigospel, iso bändi
27.7.2012 Lapinlahti, Uusheräyksen kesäjuhlat, pieni bändi
5.8.2012 Ryttylä, Nuorten kesä, iso bändi
10.8.2012 Tampere, Aitolahti, nuorten aikuisten leiri, pieni bändi
11.8.2012 Inkeroinen, tapahtuma, pieni bändi
25.8.2012 Keuruu, Youth Celebration -tapahtuma
31.8.2012 Nummela, duo
1.9.2012 Helsinki, Agricolan kirkko, pieni bändi
15.9.2012 Joensuu, helluntaiseurakunta, pieni bändi
7.10.2012 Masku, Super-iso -tapahtuma, kanavia ja konsertti, pieni bändi
16.11.2012 Turku, Maata Näkyvissä -festarit

Videot

 

Â