
Saila Seurujärvi triossa musisoivat aitolappilaisen Sailan lisäksi tamperelainen säveltäjä/multi-instrumentalisti Lasse Heikkilä ja viulisti Anni Kaisa Karola. Trion musiikki tunnetaan sielukkaasta ja taidollisesta musisoinnista, omintakeisesta eksoottisesta soitinarsenaalista, konserttien tunnelmallisesta ilmapiiristä, värikkäistä lapin kansallispuvuista ja puhuttelevasta kristillisestä sanomasta. Lauluissa on musiikillisia vaikutteita myös Irlannista, Espanjasta ja itämailta. Useimmat sanoitukset ovat Minna Kontiolahden, sävellykset Lasse Heikkilän. Lauluissa evankeliumi tulee lähelle ihmisen arkea ja viestittää: aina on toivoa! Ryhmä on saavuttanut muutaman vuoden aikana suuren määrän ihmisiä erilaisissa tilaisuuksissa kouluissa, kirkoissa ja konserttisaleissa. Ensimmäinen levy Puhdasta kultaa ilmestyi vuonna 2005 ja viimeisin levy Kristallirakeita julkaistiin helmikuussa 2011.